virsinumeroita

Musiikki

Musiikki

Seurakunnan musiikkityön tarkoituksena on tukea musiikin avulla koko kirkon ja paikallisseurakunnan hengellistä elämää. Musiikkityön tavoitteena on jakaa hengelliseen kasvuun vaikuttavia elämyksiä ja rohkaista sitoutumaan kirkon toimintaan. Toimintamuotojen sisältöä ja toteutusta suunnitellaan siten, että se antaa tilaa sekä eri-ikäisille toimijoille että erilaisille musiikkinäkemyksille.

Tule mukaan kuoroon!

Kuorot ovat olennainen osa seurakunnan musiikkityötä. Kuoroihin liitytään ottamalla yhteyttä kuoroa johtavaan kanttoriin ja tulemalla harjoituksiin. Alavuden seurakunta on Suomen kirkkomusiikkiliiton jäsen. Liitto myöntää kuorolaisille anomuksesta kuorovuosikymmenistä ansiomerkkejä ja järjestää koulutusta ja tapahtumia. 

Alavuden kirkkokuoro

Alavuden kirkkokuoro on toiminut jo vuodesta 1908. Kuoro esiintyy sekä Alavuden että Töysän alueella ja laulaa seurakunnan tilaisuuksissa sekä tekee laitoskäyntejä. Kuoroa johtaa kanttori Paula Setälä.

Kirkkokuoro Töysän kirkon urkuparvella, kuva Paula Setälä
Kirkkokuoro Töysän kirkon urkuparvella, kuva Paula Setälä






















Caritas-kuoro

Caritas-kuoro on naiskuoro, joka on perustettu vuonna 1966 Alavuden tyttökoulussa. Kuoron nimi on muuttunut useampaan kertaan. Pitkäaikainen johtaja oli Kaino Uusitalo. Kuoro palvelee laulun lahjalla. Kuoroa johtaa Mari Järvinen.

 

Caritas-kuoro 60-vuotisjuhlakonsertissa, mukana myös entisiä kuorolaisia, kuva Elli Ala-Heikkilä


Gospelistit

Gospelistit esittää kevyempää hengellistä musiikkia. Kuoro työskentelee projektiluonteisesti. Kuoroa johtaa Mari Järvinen.

Gospelistit Alavuden seurakuntatalon edustalla syksyllä 2025, kuva Mari Järvinen



Virsiveljet

Virsiveljet on lauluryhmä, jonka idea lähti virrenveisuusta. Ryhmä laulaa lauluja ja virsiä yksiäänisesti eri laulukokoelmista. Virsiveljiä johtaa Paula Setälä.


Lapsikuoro

Srk:n lapsikuoro on tällä hetkellä tauolla. 

Kuorojen harjoitusajat

Kirkkokuoro

Harjoitukset torstaisin klo 16.30 alkaen Alavuden srk-talolla tai Töysän srk-kodilla. Tervetuloa mukaan!

Caritas-kuoro

Harjoitukset keskiviikkoisin klo 14-15 Alavuden seurakuntatalossa 2.9. alkaen. Tervetuloa mukaan!

Gospelistit

Harjoitukset keskiviikkoisin klo 17-18 Kirkkopihan kokoushuoneessa 2.9. alkaen. Tervetuloa mukaan! 

Virsiveljet

Paula Setälän johdolla 

Lapsikuoro

Lapsikuoro on tällä hetkellä tauolla vähäisten osallistujien vuoksi.

Kuorojen harjoitusajat ja -paikat voivat muuttua! Ota yhteyttä kanttoriin, jos tulet ensimmäistä kertaa mukaan.